Mitä kierrättämilleni tekstiileille tapahtuu?

Järjestöt vastaanottavat käyttökelpoista vaatetta, keräyslaatikot löytyvät kierrätyspisteiltä. Myös vaatekaupoilla on tekstiilinkierrätyspisteitä 

80 % tekstiilistä poltetaan jätteenä. Keräyslaatikoihin päätyy vain viidesosa pois heitetyistä vaatteista. Vaatteita keräävät sekä perinteiset hyväntekeväisyysjärjestöt että nykyisin myös isot vaatemyymäläketjut. 50­–75 prosenttia kerätyistä vaatteista lähtee ulkomaille.

Suuri osa päätyy siis polttokelpoiseen jätteeseen, ja sen määrä on kasvussa. Tällä hetkellä vaatteiden kohtaloa eivät tiedä edes kaikki kierrätystä järjestävät yritykset. Osa vaatteista päätyy uudelleen myytäväksi Suomessa, osa viedään lajiteltavaksi Eurooppaan. Sieltä vaate voi päätyä esimerkiksi uudelle omistajalle jossain päin Venäjää tai katuojaan Afrikkaan.

Kuva: Pxfuel

EU:n jätedirektiivi uudistus tuo muutoksia

Erilliskeräys: Lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet on kerättävä ja pidettävä jätehuollossa toisistaan erillään

EU:n jätedirektiiviin on tulossa muutos, jossa tavoitteena on että tulevaisuudessa tekstiilijäte kerätään talteen, lajitellaan ja siitä valmistetaan uutta kuitua. Lisäksi tuotteet tulisi valmistaa kestävistä materiaaleista ja ne pitäisi suunnitella pidempään käyttöön. Tärkeää on siis myös tuotteen jatkojalostus, miten poistotekstiiliä hyödynnetään.

Tekstiilien erilliskeräys siis tarkoittaa, että keräys ulotettaisiin myös rikkinäisiin tekstiileihin. Polttamisen sijaan tekstiilit tulisi käyttää uudelleen ja tekstiilijäte tulisi hyödyntää uusiomateriaaleiksi erityisesti kemiallista kierrätystä lisäämällä.

Suomessa tekstiilin erilliskeräys alkaa aikaisintaan vuonna 2023.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *