Nokkonen, tuo villiyrttien multitalentti!

Posted On 25.3.2021

Yleistä

Nokkonen on noin 50-150 cm korkea, monivuotinen, kaksikotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä) ruoho. Varsi on pysty, tukeva ja haaraton. Lehdet ovat sahalaitaiset, pitkäsuippuiset, puikeat ja herttatyviset. Koko kasvi on karvainen ja osa karvoista ovat poltinkarvoja. Kukinta-aika on heinä-syyskuussa. Isonokkonen (U. dioica) on yleinen koko Suomessa ja rautanokkonen (U. urens) Etelä-Suomessa. Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin isonokkonen. Itse en koe nokkosta polttavana kasvina, vähän se tuntuu, mutta ei häiritsevästi. Keräänkin ne aina paljain käsin ja –jaloin, siinä saa samalla nokkoshoitoa!

Kansanlääkinnässä monta eri roolia

Nokkosta on käytetty moneen vaivaan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Erikoisin käyttötapa lienee nokkospiiskaus tuoreilla nokkosenversoilla. Piiskauksella pyrittiin poistamaan haitallisia aineita ihon kautta ja lisäämään pintaverenkiertoa. Sitä on käytetty mm. kihdissä, ihottumissa, halvauksissa ja tulehdussairauksissa. Suomessa on aina tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpulla. Tätä on käytetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskaus synnytti rakkuloita, jotka voideltiin vaseliinilla ja kiedottiin villahuiviin. Itse käytän tuoreita nokkosvastoja saunassa koivuvihdan tapaan reumani hoitoon, rakkuloita en ole koskaan saanut. Suosittelen lämpimästi!

Nokkosta on käytetty lemmenjuomiin, hiustenhoitoon estämään kaljuuntumista, edistämään virtsaneritystä, parantamaan suolistovaivoja ja reumatismia. Nokkonen sopii hyvin myös anemian hoitoon, stimuloimaan munuaisten toimintaa ja poistamaan virtsahappoja. Nokkosta on käytetty tukihoitona virtsateiden tulehdusten yhteydessä lisäämään virtsateiden huuhtelua. Sillä on myös edullinen vaikutus eturauhasen liikakasvussa. Reumaattisiin sairauksiin nokkosta on käytetty hoitona sekä sisäisesti että ulkoisesti mm. edellä mainitun nokkospiiskauksen muodossa.

Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta ja edistää suoliston toimintaa. Se myös lisää imettävien äitien (ja lypsylehmien!) maidoneritystä. Nokkosta pidetään kaikin tavoin terveellisenä, vahvistavana ja vastustuskykyä lisäävänä kasvina. Nokkosen siemeniä on myös käytetty potenssirohtona. Nokkosen juuresta tehtyjä valmisteita suositellaan eturauhasen liikakasvusta johtuviin virtsaamisvaikeuksiin (tiheä virtsaamistarve, yöllinen virtsaaminen ja jäännösvirtsa).

Lehdistä puserrettua mehua tai juurista keitettyä teetä on käytetty ulkoisesti erilaisiin ihovaivoihin ja peräpukamiin. Itse teen käsikäyttöisellä mehupuristimella nokkosmehutiivistettä, pakastan ne jääpalarasioihin ja talvella nautin niitä kuuriluontoisesti viikon ajan kerrallaan. Yksi jääpala litran-puolentoistavetoiseen lasikannuun, päälle kylmää lähdevettä. Nautitaan lasillinen aamuisin tyhjään mahaan. Mehu säilytetään jääkaapissa.

Nokkostee ja -kylvyt sopivat mm. ihottuman ja ihon hilseilyn hoitoon. Pumpuliin imeytettyä nokkosen puristemehua on käytetty tyrehdyttämään nenäverenvuotoa.

Hiuksille ja hilsehtivälle päänahalle myös huuhtelu nokkosuutteella tai -vedellä tekee hyvää estäen myös hiustenlähtöä. Nokkosen avulla saadaan hiukset ja hevosen karvatkin kiiltäviksi!

Käyttö ruuaksi ihmisille ja eläimille

Jo muinaiset roomalaiset… eli nokkosen käyttö ravintona tunnetaan tosiaankin jo Rooman ajoilta. Nuoria nokkosversoja voidaan käyttää salaateissa, leipätaikinoissa, munakkaissa, pestoissa, keitoissa ja muissa ruoissa. Vain mielikuvitus on rajana! Nokkosta voi kuivata ja pakastaa talveksi, siitä voi myös tehdä viherjauhetta, mehua ja teetä. Ennen käyttöä tuore nokkonen voidaan ryöpätä. Keitto ja kuivaus tuhoavat poltinkarvojen myrkyn. Itse syön nokkosen lähes aina sellaisenaan, koska kuumentaminen tuhoaa myös aina kasvin vaikuttavia hyödyllisiä ainesosia.

Ruuaksi tarkoitettu nokkonen kerätään ennen kukintaa aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin sen nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan. Keruu voidaan aloittaa heti kun versot ovat 10-15 cm ja jatkaa myöhäiseen syksyyn.

Runsastyppisiltä paikoilta, mm. lantaloiden ja kompostien ympäriltä, nokkosta ei kannata kerätä sen sisältämien nitraattien vuoksi. Nokkonen kuuluu kauppayrtteihimme.

Eläinlääkinnässä ja -ruokinnassa kuivattuja nokkoskerppuja on käytetty karjalle parantamaan maidon laatua ja määrää, ja sitä käytetään edelleen mm rajan takana Karjalassa ja muualla Venäjällä. Suomessa nokkosta käytetään mm koirien raakaruokinnassa ja sitä syötetään kanoille lisäämään munintaa. Myös vuohet pitävät nokkoskerpuista.

Muu käyttö

Alunperin nokkonen on ollut kuitukasvi, jota on viljelty paikoitellen Euroopassa 1800-luvulle saakka, jolloin puuvilla syrjäytti sen. Siitä on hyödynnetty varren pitkät ja sileät kuidut, joista on tehty mm. hienoja ja arvokkaita alus- ja liinavaatteita sekä säkkejä. Nokkosvaate mukautuu valmistajien mukaan käytössä niin, että se on lopulta kuin toinen iho. Suomessa nokkosvaatteita tekee jo useampi yritys (Nokonen lienee tunnetuimpia). Kuitu tosin tulee vielä ulkomailta, mm. Nepalista ja kangas Italiasta.

Mikäli haluaa itse tehdä nokkosvaatteita itse keräämistään nokkosista, sekin onnistuu. Nokkoskuidun muokkaaminen tapahtuu seuraavasti:

Nokkosen kuidut ovat vahan peitossa olevassa kuorikerroksessa yksittäisinä varren ympärillä, ei kimppuna kuten pellavassa. Nokkosen sisäkerros on puumainen ja ydin on ontto.

Nokkoskuitu voidaan irrottaa varresta eri menetelmin. Kuidut voidaan käsitellä samaan tapaan kuin pellava: liotetaan kuivataan, loukutetaan, lihdataan, häkilöidään ja harjataan. Nokkosen kuitupitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin pellavan, mutta siitä saadut kuidut ovat pidempiä. Nokkosen kuidut ovat valkoisia, silkkimäisiä, hyvin hienoja ja lujia kuituja. Niiden lujuus paranee kastuessa.

Helpoin tapa irrottaa nokkosen kuidut on heti keräämisen jälkeen, ennen kuin varret ehtivät puutua. Nokkoset kerätään juhannuksen jälkeen ennen heinäkuun puoliväliä. Nokkosen juuri katkaistaan, lehdet ja latva karsitaan. Ontto varsi halkaistaan. Kuoriosa irroitetaan päistäreistä vetämällä se irti tyvestä latvaan. Kuorisuikaleet asetetaan kuivumaan tai niitä liotetaan lämpimässä vedessä muutama viikko. Kuoririhmoissa on vielä liima- ja vaha-aineita. Kuoririhmoja voidaan loukuttaa ja hangata laudan reunaa vasten useamman rihman nipuissa. Sileän ja päistäreettömän kuidun aikaansaamiseksi joutuu tekemään paljon työtä, mutta lopputuloksena saa arvokasta kuitua.

Nokkospalttinaa on tavattu pronssikautisten hautalöytöjen yhteydessä Tanskassa. Nokkossäkki on tarkoittanut puolestaan karkeasta nokkoslangasta kudottua säkkiä, jota voitiin kutsua myös viholaissäkiksi. Verkkojen solmimiseen nokkoskuituja on käytetty jo kivikaudella.

Nokkonen on tärkeä luonnonmukaisen viljelyn lannoite- ja torjunta-aine sekä biodynaamisen viljelyn preparaattikasvi. Nokkoskäyte ja nokkosvesi ovat tunnettuja ja tehokaita lannoite- ja torjunta-aineita puutarhakasveille.  

Rohdos

Rohdoksena käytetään useimmiten isonokkosen, mutta myös rautanokkosen, hedelmiä, versoa ja juurta.

Puserrettu mehu hyvää keripukkiin, keuhkotautiin, verijuoksuihin ym. annostukseksi suositellaan 1-2 ruokalusikallista päivässä. Samoihin vaivoihin voi käyttää myös keitevettä juurista ja sitä juodaan pari lasillista päivässä.

Siemenistä saadaan hyvää matolääkettä. Nokkosen polttamiin auttoi Lönnrotin mukaan päälle sivelty öljy tai kerma.

Rautanokkosen keiteveden sanottiin auttavan lennähtelevään luuvaloon, mikä ikinä se sitten olikaan… Luu- ja nivelkipuja haudottiin nokkosilla.

Nokkosteetä on käytetty keuhkotaudin lääkkeenä sekä nokkoskuumeessa, tuhkarokossa sekä virtsataudissa. Vilu- ja vesitaudissa käytettiin nokkosia ”heinähauteessa”, johon oli kerätty yhdeksää lajia yrttejä.

Naantalin luostarin keskiaikaisessa yrttikirjassa nokkosesta todettiin seuraavaa: ”Urtica, nokkonen, on hyvin kuuma, ja se on hyvä keltatautiin, jos sitä muserretaan viiniin ja juodaan. Samoin on nokkosensiemen hunajassa kieriteltynä hyvää kivesvammoihin, ja se parantaa vanhaa yskää, jos sitä juodaan usein, ja poistaa keuhkoista kylmettymisvauriot, ja se on hyvää paisuneeseen vatsaan. Kaikkeen tähän nokkosen siemen hyvää hunajassa tai viinissä kieriteltynä, jos sitä usein juodaan tällä tavoin keitettynä. Sama vaikutus on tuoreella nokkoskeitteellä, jos sitä juodaan lämpimänä. Samoin, jos nokkosenlehdille muserretaan suolaa, se on hyvää paiseisiin ja pahoihin haavoihin ja hyvää hampaille, se on hyvää myös koiranpuremaan. Tämä lääke saa myös rusto- tai luuvamman kasvamaan kiinni, ja se kuivaa pahaa nestettä. Samoin, jos nokkosen juurta muserretaan etikkaan, se on hyvää perna- ja jalkapaiseille. Samoin pannaan nokkosen lehtiä nenään, jos se vuotaa verta. Samoin, jos voidellaan kasvoja verenvuotoa vastaan valmistetulla nokkoskeitteellä, se tyrehtyy. Samoin on nokkosensiemen hunajaan muserrettuna ja iholle siveltynä hyvää kylkiluupaiseisiin. Samoin kaali tuoreitten nokkosten kanssa keitettynä pehmittää vatsaa. Samoin, jos nokkoskeitteellä huuhdellaan suuta kauan, se on hyväksi kitakielekkeelle. Samoin voitelu edistää hikoamista.”

Antiikin aikana nokkosen siemenistä tiedetään tehdyn viiniin sekoitettuna lemmenlääkettä ja hunajaan sekoitettuna yskänlääkettä.

Nokkosen silputtuja lehtiä on käytetty kääreenä märkivissä haavoissa ja kuolioissa.

Nokkoskylpyä on käytetty reumatismin oireiden lievittämiseen. Nokkosen lisäksi veteen haudutettiin suopursua, kanervaa, marunaa sekä männyn ja katajan oksia.

Kutiavaan ihottumaan nokkoskeittoa juotiin illalla, jotta uni olisi ollut rauhallisempaa.

Itse pääsin eroon allergialääkkeistä, joita olin koko ikäni syönyt kaiket kesät, kun aloin syödä nokkosia. Niissä on nimittäin antihistamiinejakin.

Nokkosen kerrotaan parantavan kaljuuntumista. Tarina kertoo ruotsalaismiehestä, joka oli kulkenut koko kesän nokkosia hatussaan ja saanut siten hiuksensa kasvamaan. Myös suomalainen kaljupää oli kokeillut keinoa ja väitti sen tuoneen hienoa haituvaa tulokseksi.

Epävarmana hoitokeinona voidaan pitää sukupuolitautia sairastaneen vaatteiden käsittelyä, jossa ne pantiin yöksi nokkospuskaan tai vastaavasti voitiin vaatteita pitää muutama päivä muurahaispesässä.

Vaikuttavat aineet ja tieteellisesti tutkitut vaikutukset

Nokkosen verso sisältää amiineja (histamiinia, serotoniinia, asetyylikoliinia), flavonoideja (isokversitriinia, rutiinia, kämferolia, isoramnetiinia), klorofylliä, karotenoideja (mm. betakaroteenia), vitamiineja (C-vitamiinia, B-vitamiineja ja K1-vitamiinia), muurahais-, sitruuna- ja piihappoa sekä suhteellisen runsaasti kalsium- ja kaliumsuoloja. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Mikään kasvi Suomessa ei sisällä yhtä paljon mineraalisuoloja kuin nokkonen!

Nokkosen juuresta taas on eristetty parkkiaineita ja erilaisia steroleja, mm. beta-sitosterolia.

Koska nokkonen on kansanlääkinnässä ollut hyvin suosittu kasvi, sille on myös raportoitu monia vaikutuksia, joista osa on pystytty varmistamaan tieteellisin kokein. Nokkosen versolla on diureettista (virtsaneritystä lisäävää) vaikutusta. Nokkosen tuorepuristemehu lisää kloridin ja virtsa-aineen erittymistä. Neljätoista päivää kestävän hoidon aikana virtsan määrä lisääntyi, paino laski ja myös lievä verenpaineen lasku oli havaittavissa.

Nokkosen juuren etanoliuute tutkittiin 67 miehellä, jotka kärsivät eturauhasen liikakasvusta, ja se vähensi yöllistä virtsaamistarvetta lievissä tapauksissa.

Haittavaikutukset ja vastasyyt

Nokkosta ei suositella henkilöille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.

Nokkosen ravintoainesisältö

100 grammassa tuoretta nokkosta on näin huikeat määrät ravintoaineita:

• Valkuaisaineet 5,9 g
• A-vitamiini 358 µg
• B1-vitamiini 0,2 mg
• B2-vitamiini 0,15 mg
• B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 1,7 mg
• B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,30 mg
• B6-vitamiini 0,22 mg
• C-vitamiini 175 mg
• E-vitamiini 1,68 mg
• H-vitamiini eli biotiini 1,6 µg
• fosfori 92 mg
• kalium 670 mg
• kalsium 590 mg
• koboltti 3 µg
• kromi 18 µg
• kupari 270 µg
• magnesium 86 mg
• mangaani 3,1 mg
• molybdeeni <10 µg
• pii 120 mg
• rauta 4,4 mg
• rikki 120 mg
• sinkki 1,7 mg

Muuta mielenkiintoista:

Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Näillä nimillä nokkonen myös tunnetaan: mukkonen, nokilainen, nokkeinen, nokkoskaali, nokolvainen, nokulainen, notkonen, nukulainen, nukuljainen, nupulainen, nupulkainen, polttarainen, polttiainen, riikolais-viholainen, siila, tsiila, vehreä kaali, viherkaali, vihalainen, vihantakaali, viholainen, vihulainen, ämmänkieli. Nokkosen nimi juontunee nokka -sanan johdoksista, erityisesti nokata, joka merkitsee käärmeen tai hyönteisen pistämistä.

Nokkosen matkijaksi luetaan valkopeippi (Lamium album). Se on monivuotinen huulikukkaisten heimoon kuuluva ruoho, joka kasvaa hyvinkin samanlaisilla paikoilla kuin nokkonen. Valkopeippi on pehmeäkarvainen kasvi, mutta poltinkarvoja sillä ei ole (englanniksi sen nimi onkin ”dead nettle”, kuollut nokkonen). Lehdiltään kasvi on melkoisesti nokkosen näköinen, mutta kukkivaa valkopeippiä ei nokkoseen voi sekoittaa. Valkopeipin suuret valkoiset huulimaiset kukat sijaitsevat kiehkuramaisina rykelminä ylemmissä lehtihangoissa.

Myös lehtopähkämö (Stachys sylvatica) muistuttaa lehdiltään nokkosta. Senkään lehdet eivät kuitenkaan polta, mutta niistä jää käsiin epämiellyttävä hiirenpissaa muistuttava haju. Lehtopähkämöllä on huulimaiset punaiset kukat, ja sitä kasvaa paikoitellen Etelä-Suomessa.

Nokkonen kauppayrttinä

Nokkosen nuoret versot sopivat hyvin tuoremyyntiin, koska ne eivät sanottavammin polta. Vanhemmista kasveista kerätään vain lehdet. Versonkärjet ja lehdet leikataan saksilla tai koko kasvusto niitetään. Versot ja lehdet joko kuivataan tai pakastetaan tuoreena tai kiehautettuna. Vioittuneet ja toukkaiset lehdet poistetaan. Lehdet irrotetaan rusentamalla kuivatuksen jälkeen. Laatusuositusten mukaan lehtien tulee olla nuoria, puhtaita, terveitä ja vahingoittumattomia sekä kauniin vihreitä. Nuoret versonlatvat saavat olla enintään 5-10 cm pitkiä. Muita varren paloja ja kukintoja ei saa olla mukana. Kuiva tuote pakataan paperipusseihin tai -säkkeihin.

Nokkosen viljely

Viljelyedellytykset

Kun suunnitellaan nokkosen viljelyä, kannattaa ottaa huomioon sen alkuperäiset kasvuympäristöt. Metsien reunoilla ja niityillä se kasvaa tiheässä, mikä johtuu sen juurien rönsyilystä. Myös viljelykokeissa on käynyt ilmi, että nokkonen viihtyy tiheästi istutettuna. Nokkosen viljelyyn sopivat runsaasti lannoitetut, tasakosteat maat. Aurinkoisella pellolla pitää nokkoselle turvata riittävän kosteat maaolosuhteet, kuten puolivarjossa metsänreunassakin on. Kuivassa maassa kukkavarret kasvavat nopeasti ja lehtisato jää vähäiseksi. Nokkonen vaatii runsaasti ravinteita, erityisesti typpeä ja fosforia. Viljelyolosuhteissa sen ravinnetarve lisääntyy, kun lehtisato korjataan kahdesti kasvukaudessa. Sopiva peruslannoitus on 50 – 70 kuutiota karjanlantakompostia hehtaarille. Isonokkonen on suuren kokonsa ja satoisuutensa vuoksi viljelyssä taloudellisempi kuin sen alalaji pohjannokkonen.

Lisäys

Nokkosta voidaan lisätä jakamalla tyviä, vanhoista juurenpalasista, versojen pistokkaista, siemenkylvön ja taimikasvatuksen avulla. Kaupallisessa viljelyssä parhain ja tehokkain tapa on taimikasvatus. Siemenet voi kerätä luonnonkasvustosta tai tilata siemenliikkeestä. Kun siemeniä, juurakoita tai pistokkaita kerätään luonnosta, emokasveiksi kannattaa valita reheviä ja lehteviä yksilöitä.

Siemenet voidaan kylvää joko avomaalle tai potteihin esikasvatusta varten. Avomaalle kylvössä haittana on epävarmuus ja ainakin kaksinkertainen kitkemistarve. Siemeniä on grammassa n. 7000 kpl, ja siementarve hehtaarille on 100 g. Taimikasvatuksessa siemenet kylvetään kasvihuoneissa potteihin huhti-toukokuussa. Itämisaika on 8 – 12 vrk, sen jälkeen taimen kasvu istutuskokoiseksi vie n. 3 – 4 viikkoa. Taimia on käsiteltävä varoen, sillä lehdet murtuvat helposti. Taimien kasvattaminen poteissa on edullisempaa kuin laatikoissa, sillä nokkonen kehittää suuren juurakon, joka vaurioituu helposti paljasjuurisilla taimilla. Koska nokkonen ei ole arka keväthalloille, istutuksia voi tehdä jo toukokuun puolivälin jälkeen.

Juurakoista nokkosta lisättäessä juuret kaivetaan maasta ja katkotaan n. 10 cm pitkiksi pätkiksi niin, että jokaiseen pätkään jää pari silmua. Juurakoita voi nostaa maasta keväällä, keskikesällä tai loppukesästä. Alkukesällä juurissa ei ole tarpeeksi voimaa kasvuunlähtöön.

Pistokaslisäystä käytettäessä nokkosversojen latvat katkotaan poikki siten, että alimmat lehdet riivitään pois ja jokaiseen pistokkaaseen jätetään vähintään kaksi lehtiparia. Pistokkaat juurtuvat parhaiten sumutettuna tai muovin alla usein kasteltuna.

Nokkonen viihtyy tiheästi istutettuna. Sen satomäärät ovat viljelykokeissa jopa kaksinkertaistuneet istutustiheyden ollessa 30 x 20 cm verrattuna 60 x 30 cm istutustiheyteen. Tasamaalla 30 x 20 cm:n istutustiheys on sopiva ja paririvissä 10 x 15 cm paririvien etäisyyden ollessa 50 – 75 cm. Mustalla muovilla peitetyissä penkeissä istutustiheys voi olla 9 tainta neliölle. Tutkimuksissa nokkoselle sopivaksi viljelytavaksi on osoittautunut myös harjuviljely. Harjujen ilmavuus ja kuohkeus on hyvä kasvuympäristö nokkosen juurille, jotka kasvukauden aikana täyttävät harjun niin, että rikkaruohot mahtuvat kasvamaan vain rivien välissä. Harjuviljelyssä sopiva tiheys on 5 – 8 tainta juoksumetrille.

Hoito

Yksi tapa turvata riittävä kosteus on käyttää kateviljelyä. Se sopii lähinnä pienemmille viljelyaloille; isoilla pinta-aloilla katteen levittäminen vuosittain tulee kalliiksi. Orgaaninen kate (esim. heinä-apilaseos) levitetään istutuksen jälkeen. Riittävä kate (10 – 12 cm) torjuu hyvin rikkakasvit kahtena ensimmäisenä vuotena; kolmantena vuonna katteen levitys käy mahdottomaksi rönsyjen voimakkaan kasvun takia. Katteen levitys on helpompaa, jos käytetään pientä taimiväliä ja suurta riviväliä, esim. 30 x 80 cm. Koska nokkonen vaatii runsaasti lannoitusta, se tarvitsee lisälannoitukseksi 2 – 3 vuoden välein 20 – 30 kuutiota karjanlantakompostia hehtaarille. Rikkaruohojen torjunta istutuksen jälkeen on tärkeää, myöhemmin rönsyt kykenevät kilpailemaan rikkaruohojen kanssa.

Sadonkorjuu ja käsittely Kaupallisilla markkinoilla päätuote on kuivatut lehdet. Sato korjataan ennen kukintaa, kun kasvusto on n. 20 cm:n korkuista. Nokkosen kerääminen käsin on kallista. Suurien alojen sadonkorjuussa voidaan käyttää puimuria tai niittokonetta, jonka jälkeen leikatut kasvit kerätään käsin. Kuivatuksen on tapahduttava erittäin nopeasti ja tehokkaasti lehtivärin säilyttämiseksi. Sopiva lämpötila on 40 – 50 °C ja kostealla syyssäällä jopa 60 °C. Nokkosta käsiteltäessä iho tulisi suojata hyvin mahdollisen kirvelyn ja polttelun vuoksi.

Nokkonen voi aiheuttaa myös hengenahdistusta.

Koska nokkonen kerää itseensä nitraatteja, lehtisato olisi hyvä koetutkituttaa nitraattien suhteen ainakin kerran.

Siemensato korjataan syyskuun alussa käsin riipimällä. Juurisato nostetaan aikaisintaan kolmantena syksynä kasvukauden päätyttyä. Se pestään ja esikuivataan esim. ladossa tai kylmäilmakuivurissa 1 – 2 viikon ajan. Lopullinen kuivatus tapahtuu + 50 – 60 °C:ssa. Kuivattu sato leikataan ja murskataan ja säilytetään valolta ja kosteudelta suojattuna.

Satoisuus

Sadon määrä riippuu kasvuston iästä, tiheydestä ja korjuukertojen määrästä. Veli-Matti Lääperin mukaan ensimmäisen vuoden kerran korjattu tuorelehtisato voi olla 0 – 48 kg/a, mikä kuivattuna on 0 – 7 kg/a. Toisen vuoden sato tuoreena on 80 – 250 kg/a (2 – 4 satoa) ja kuivattuna 10 – 30 kg/a. Kolmannesta vuodesta eteenpäin vastaavat luvut ovat 100 – 310 kg/a ja 13 – 40 kg/a (3 – 4 satoa). Bertalan Galambosin viljelykokeissa on saatu kokonaistuoresatoa 150 – 300 kg/a ja kuivaa lehtisatoa 20 – 40 kg/a. Kuitunokkosen viljelyssä varsisato on ollut tuoreena 300 – 500 kg/a ja kuivattuna 60 – 100 kg/a.

Kirjasi:
Tuulia Ukonkivi
Lune20

Lähteet:

http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=8227748

http://www.yrttitarha.fi/kanta/nokkonen/index.html