Korona-ajan pääsiäiskoristeluja ja etävirpomista

Monissa perheissä harmitellaan koronapandemian aiheuttamia rajoituksia, mutta kotona puuhastelu saa myös luovuuden ja yhteisöllisyyden kukkimaan ihan uusilla tavoilla. Kuvasin tien varsille ilmestyneitä upeita pääsiäiskoristeluja Vihdissä. Näistä oli usein ilmoitettu alueen Facebook-ryhmissä ja kehotettu pieniä trulleja jättämään mahdolliset virpomisvitsat sankoon ja ottamaan palkka (suklaamuna) asetelmissa olevista koreista. Etävirpominen – mikä loistava idea!

Hienosti toteutettu pääsiäispupu erilaisista kierrätysmateriaaleista. Tämä oli tuotu kylätien varteen ilahduttamassa kaikkia ohikulkijoita. Kuva T. Ukonkivi

Kaapeista löytyy usein kaikenlaista aikansa elänyttä tavaraa, joita voi uusiokäyttää askarteluun. Esimerkiksi tuon yllä olevan pupun voi ommella vanhasta lakanasta ja laittaa sen sisälle täytteeksi vaikka vanhoja tyynyjä tai riepuja. Asusteiksi voi kaivella kaappien pohjilta vanhoja vaatteita.

Koriste kylätien opastetolpassa, yksinkertainen ja kaunis. Kuva T. Ukonkivi

Hienointa näissä kylien yhteisissä koristelutalkoissa on se yhteisöllisyys, jota tällainen pyyteetön halu ilahduttaa naapurustoa synnyttää.

Eläimellistä menoa postilaatikon päällä! Kuva T. Ukonkivi

Uskon, että myös lapset tykkäävät näin korona-aikanakin kierrellä virpomassa ja mikä sen parempi kuin tällainen koronaturvallinen vaihtoehto, eli etävirpominen.

Pääsiäispupusia tehtynä puunrungosta sahatuista renkaista. Hieno idea. Kuva T. Ukonkivi

Nyt kun suurin osa viettää lomansakin omassa kotipiirissä, sen ja koko asuinalueen viihtyvyys on erittäin tärkeää.

Uusi maitolaituri, jonka eräs kyläläinen rakensi kylänraittia kaunistamaan. Laiturin koristelu vaihtuu vuodenajan mukaan. Talvella portailla istui tonttu, nyt sitä vartioi pääsiäispupu. Kuva T. Ukonkivi
Näinkin voi oman kylänsä tienoota kaunistaa. Kuva T. Ukonkivi

Ja miten kirjoittaja sitten on osallistunut tähän paljon hehkuttamaansa tempaukseen? Kaivoin kaapit ja hyllyt ja keräsin kaikkea vanhaa ja käyttökelvotonta, joka oli tarkoitus heittää pois. Kokosin niistä persoonaani sopivan pääsiäishenkisen kokonaisuuden ja vein sen tien varteen.

Lähdössä Kyöpelivuorelle? Kuten kuvasta näkyy, tekijä ei ole mikään käsityöihminen, mutta yrityksestä voinette antaa taputukset? Kuva ja asetelman teko T. Ukonkivi

Teksti: Tuulia Ukonkivi