Siivousisku Piispanristin lammella!

Maailman siivouspäivä, World Cleanup Day,  järjestetään maailmanlaajuisesti vuosittain syyskuussa. Ryhmä Livian toisen vuoden luonto- ja ympäristöneuvojaopiskelijoita järjestivät oman siivoustapahtuman tuulisena torstaiaamupäivänä Piispanristin lammella.

Kuva: Marjatta Sihvonen

Kaarinan Piispanristillä sijaitseva lähdepohjainen lampi vaikuttaa ensisilmäysellä rakennusten välissä sijaitselta joutomaalta, mutta tarkempi tutustuminen paljastaa alueen olevan enemmänkin. Esimerkiksi lammella liikkuu ja pesii eri lintulajeja.


Lammen ympäristöstä ja lammesta löytyi monenlaista roskaa. Yleisemmät kerätyt roskat olivat tupakantumppeja, karkkipapereita, juomatölkkejä ja styroksia. Lisäksi löytyi renkaita, pallogrilli, puoliksi käytetty hiusvärituubi, pressuja, makuualusta, lattialaminaattia, tennispalloja jne.

Kuva: Wille Tillander

Lammen ympäristöstä löytyi roskien lisäksi myös mukavampia merkkejä lammen virkistyskäytöstä. Ympäristöön oli rakennettu useampia majoja, ja lisäksi löytyi oksien varaan kuormaverkosta väsätty riippumatto.

Kuva: Wille Tillander