Elettiin sitä ennenkin… eli oppilaitoksemme pitkä historia lyhyesti
Ammattiopisto Livian Tuorlan yksiköllä tunnetulla koulullamme on huiman pitkä ja vaiheikas historia. Tuorlan seutu Kaarinan Piikkiössä on merkitty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon ja sen huomaa kaikesta, sen aistii ilmasta.
Lounaisen Suomen vehmailla mailla, merenlahden tuntumassa on sijainnut ihanteellinen asuinpaikka jo esihistoriallisina aikoina. Keskiajalla, 1300-luvulla Kuusiston piispanlinnan rakentaminen lahden toiselle puolelle toi vilkkautta ja uusia tuulia. Tuorlan ohitse Turusta Viipuriin on jo ammoisina aikoina kulkenut ratsutie kohti itää. Siitä hiljalleen suurentunut Kuninkaantie eli Suuri maantie kulkee aluetta sivuten ja on tuonut tullessaan hyvää ja huonoa: uusia keksintöjä, sotajoukkoja, kestikievarivelvollisuuksia, postinkantajia, kuninkaallisiakin. Vladimir Kalsarinmyrkyttäjä ei tiettävästi ole matkannut Tuorlan maiden halki Kuninkaantietä pitkin, mutta Aleksanteri I on.
Tuorlan kartano, jonka mailla koulu toimii, on mainittu ensimmäistä kertaa jo 1500-luvulla. Se on toiminut todennäköisimmin piispan linnan karjatilana ja sittemmin kruunun ratsutilana. Vanhin säilynyt osa, päärakennuksen keskiosa, on 1600-luvulta. 1700-luvulla Tuorla oli Arpin ja Bremerin kauppiassukujen omistuksessa. Nykyiset kauniit kivirakennuksensa ja puistomaisen ulkomuotonsa se sai 1800-luvulla, kun edistyksellinen, varakas maaherran leski Vendla Gustava von Willebrand rakennutti kartanon yhteyteen useita uusia rakennuksia, mm. korkean viljamakasiinin 1815. Willebrandien ja Armfeltien sukujen jälkeen tila siirtyi Haartmaneille – ja siitä alkaa mainehikkaan koulunkin historia.
Maatalouskouluja on tilalla toiminut useita, ensimmäinen niistä 136 vuotta sitten. Maatalousneuvos, metsänhoitaja Alfred von Haartman perusti kaksivuotisen maanviljelyskoulun 1885 maajusseille, opetettiinpa karjakkojakin ja puutarhanhoitoa. Koulun toiminta loppui 1908.
Koulun arki on lähes puolentoista vuosisadan aikana toisaalta muuttunut paljon – toisaalta pysynyt ytimeltään hyvinkin samanlaisena. Yläneläissyntyisen opiskelijan Juho Ojalan Tuorlan-päiväkirjasta (Mäkisen 2005 mukaan):
11.12.1903
”Tammi-niminen hevonen sairastui ja se vietiin eläinlääkäri Fabritiukselle hoitoon. Siellä se kuoli. Tuotiin takaisin koululle, jossa vanhemmat oppilaat nylkivät sen. Eläinlääkäri paloitteli ja piti siitä anatomisen oppitunnin.”
21.1.1904.
”Olimme retkeilemässä Piikkiön meijerillä. Saimme lahjaksi ison tahkojuuston, jota käytämme iltaisin.”
5.2.1904
”Multaa ajamassa. Kova pakkanen. Olimme kaikki oppilaat Turun VPK:n talolla Runebergin juhlassa. Siellä oli hienot juhlat ja hyvä ohjelma. Lopuksi tanssia. Venäläisen sotaväen upseerien tyttäret tanssivat halutusti meidän kanssa. Meillä oli koulun formupuku päällä. Matka tehtiin viidellä hevosella ja parireen kuormapohjalla. Tulimme takaisin yöllä kello 1. Matkasta riitti puhumista pitkäksi aikaa”
Vuonna 1944 kunnallisneuvos Akseli Haikio lahjoitti ostamansa kartanon Turun yliopistolle, joka perusti Tuorlaan maatalouskoulun uudelleen. Tila siirtyi valtion omistukseen 1974 ja Tuorlassa aloitti kolmas maanviljelyskoulu. Tämä mainetta niittänyt maatalous- ja puutarhaoppilaitos yhdistettiin Paimion metsäoppilaitokseen 1993 Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitokseksi, joka siirtyi Peimarin koulutuskuntayhtymälle vuonna 2011. Kaarinan, Paimion ja Paraisten kaupunkien oppilaitosryhmittymä sai uuden yhteisen nimen Ammattiopisto Livia. Luonto- ja ympäristöalaa täällä on voitu opiskella omana suuntauksenaan vuodesta 2001.
Monilla lounaissuomalaisilla on jokin yhteys Tuorlaan. Kaikki hereillä olleet muistavat ajaneensa kauniiden, keltaisten kivirakennusten ohitse – erityisesti silloin kun pääväylä Turusta Helsinkiin kulki ohitse. Suuret määrät floristeja, puutarhureita, ympäristönhoitajia ja maatalousväkeä muistelevat kaiholla opiskeluaikojaan Tuorlassa.
Olen itsekin toisen polven tuorlalaisia: sekä isäni että sisarpuoleni ovat opiskelleet täällä. Paikalla on suvussamme hyvä maine kuvankauniina, tervehdyttävänä ja toimeliaana kouluna.
Tuorlassa opiskelleilla on varmasti ollut sadoittain luokkakokouksia, muistelusiltoja, legendoja on kerrottu ja nauraa krikotettu kuorossa. Sattuneista syistä viime aikoina yhdessä iloitsemiset ovat ikäluokaltamme jääneet vähiin, mutta julkaistakoon tässä joitakin kuvia ja muistoja 1970-luvulta, jolloin isäni Laaksosen Ilkka koulun saranoita kulutti.
Uusien opiskelijoiden kastajaisperinne – nakujaiset niin kuin he sitä nimittivät – on 50 vuotta sitten ollut rajua leikkiä. Jääkylmän vesitynnyrin pohjalle oli kannettu sepeliä – siihen jokainen uusi opiskelija sai puntit käärittynä paljain jaloin astua hytisemään, vastaamaan näsäviisaisiin kysymyksiin ja vannomaan jonkunlaista valaa. Ympärillä vanhempi ikäluokka nauraa röhötti – luultavasti siitä onnesta, että on itse jo päässyt tuosta kiipelistä. Takuuvarmaa iltapäivälehtien lööppiainesta nykymaailmassa!
Oppilaskunnan puheenjohtajana 1970 toiminut Laaksonen sai oivan idean. Tuorlassa järjestettävään laskiaisriehaan oli kutsuttuna opiskelijoita Naantalin emäntäkoulusta. Olisipa näyttävää tarjota flikoille vanhanajan rekiajelu! Siitä suoraa päätä Tuorlan eläintenpidosta vastaavalta lupaa kysymään. Ei meiltä sellaiseen hevosta liikene, tyrmäsi opettaja. (Aina pitäisi muistaa, että on parempi pyytää anteeksi kuin lupaa). Pojat hakivat hevosen silti – ja emäntäkoululaisille pidettiin hauska laskiaisrieha hevosajeluineen. Miten tällaisesta voi olla jäämättä kiinni? Ei mitenkään. Mitä oli rangaistuksena? Moitteen ja pauhun lisäksi määräys tyhjentää likakaivo. Pitkään seipääseen kiinnitetyllä kurkkupurkilla ajettiin oppilaskunnan puheenjohtaja kavereineen lappomaan monisatalitraista kaivoa tyhjäksi, kiitos. Kuva on ikuistettu – hevonenkin, viaton luontokappale, sai nyt vetää aivan toisenlaista kuormaa kuin ilosta kiljuvia punaposkia.
Toki työtäkin tehtiin, opiskeltiin ja opittiin. Tuorlalla on edelläkävijän maine monessa maatalouskokeilussa ja isossa hankkeessa. Parhaillaankin koulun mailla kasvavat hyvässä hoidossa kansallisena kasvigeenivaroina varjeltavat puuvartisten koristekasvien kenttäkokoelmat.
Kuvateksti:
1970-luvun maatalouspojat valmistelevat vihannespenkkejä tulevaan kasvukauteen, taustallaan kohoaa varma maamerkki: Tuorlan tähtitorni jo vuodesta 1960.
Voit itsekin liittyä osaksi maahengen ja luonnonrakkauden historiaa, pitkää jatkumoa humisevien lehmusten puistossa, jalavain katveessa, palmujen alla. Hae opiskelemaan!
Ylöskirjasi:
Heli Laaksonen
Lune20
Lisää Tuorla-tietoa:
Hanhijärvi, E. 2006. Opas Piikkiön keskustan kulttuuriympäristöön. https://www.piikkioseura.fi/files/Opas.pdf Viitattu 10.3.2021
Juhanoja S., Hartikainen M. , Uosukainen M., Kiviharju, E. 2013. Koristekasvien geenivarojen säilytysstrategia 2013. MTT-raportti. https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/481713/mttraportti123.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Viitattu 15.3.2021
Mäkinen, K., 2005. Aateliskartanosta ammatilliseksi oppilaitokseksi. 120 vuotta Tuorlan taivalta. Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen kuntayhtymä.
Tuorlan majatalo 2021. Tuorlan historia 1200-luvulta alkaen. https://tuorlanmajatalo.fi/tuorlan-alue/tuorlan-historia-1200-luvulta-alkaen/ Viitattu 15.3.2021