Mitä on kotitalouden biojäte?

Biojäte on maatuvaa eloperäistä kiinteää ainesta. Biojätteelle on ominaista kosteus ja aineksen orgaanisuus, jotka mahdollistavat voimakkaan mikrobitoiminnan, jonka seurauksena biojäte hajoaa.   Kotitalouksissa syntyvää biojätettä on kaikki ruokien tähteet, pilaantuneet ruoat, ruodot ja perkuujätteet voi laittaa biojäteastiaan. Pienet luut, esimerkiksi broilerin luut ja possun kylkiluut maatuvat kohtuuajassa, joten myös ne...

Blogi heräilee

Julkaisemme pian uutta tietoa biojätteistä. Pysy kanavalla!...

Kestävä muoti – Mitä se on?

Uusi muoti syntyy, kun tarpeeksi monta ihmistä alkavat matkia toisiaan jossain tietyssä asiassa. Useimmiten sana muoti liitetään vaatemuotiin, ja nykyään eritoten pikamuotiin. Mitä se tarkoittaa, ja mitä muita vaihtoehtoja meillä on? Pikamuoti Tekstiilintuotanto on jopa kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Pikamuotiteollisuus on luonnonvaroja tuhlaavaa, ihmisoikeuksia polkevaa ja nimensä mukaisesti todella nopeaa, sillä se luo tarvetta...

Mitä pahaa halpavaatteessa?

Iso osa tekstiilin ympäristövaikutuksista syntyy niiden valmistusmaissa, isoimpia tekstiilintuottajamaita ovat Kiina ja Intia. Niillä on myös suurin hiilijalanjälki tekstiilin valmistuksessa. Tekstiililajeista suurin hiilijalanjälki on polyesterilla, jonka seurauksena ympäristöön päätyy myös paljon mikromuovia. Polyesterivaatteista päätyy luontoon n. 3 triljoonaa kiloa mikromuovia vuodessa. Polyesterin tuotanto on lisääntynyt koko ajan. Tekstiilin hiilijalanjälki...

Tekstiilitkin kierrätykseen – miksi pitäisi?

Tyyli kuluttaa vaatteita ja tekstiiliä on muuttunut viime vuosikymmenien aikana. Kestävien vaatteiden ja tekstiilien tilalle on tullut halpaa ja huonolaatuista pikamuotia, jota tuotetaan luonnon sekä vaatteita ja niiden materiaaleja valmistavien ihmisten kustannuksella. Tekstiilijätteen määrät ovat nykyisin valtavia koska tuotantomäärät ovat suuret, laatu heikentynyt, hinnat laskeneet ja vaatteista on tullut...

Kun vaatteesta tulee jäte

Tekstiileistä kierrätetään noin 20 prosenttia, suuri osa päätyy yhä polttokelpoiseen jätteeseen Kaivelet kaapista parisen vuotta sitten ostamaasi muodikasta T-paitaa. Se on jo vähän rikki kainaloista ja värit ovat haalistuneet. Käsittämätöntä! Ethän ole edes pitänyt paitaa montaa kertaa… Et ole kuitenkaan pitkään aikaan ostanut uutta, ja nyt haluaisit uuden paidan....

Mitä kierrättämilleni tekstiileille tapahtuu?

Järjestöt vastaanottavat käyttökelpoista vaatetta, keräyslaatikot löytyvät kierrätyspisteiltä. Myös vaatekaupoilla on tekstiilinkierrätyspisteitä  80 % tekstiilistä poltetaan jätteenä. Keräyslaatikoihin päätyy vain viidesosa pois heitetyistä vaatteista. Vaatteita keräävät sekä perinteiset hyväntekeväisyysjärjestöt että nykyisin myös isot vaatemyymäläketjut. 50­–75 prosenttia kerätyistä vaatteista lähtee ulkomaille. Suuri osa päätyy siis polttokelpoiseen jätteeseen, ja sen määrä on kasvussa. Tällä hetkellä...

Miten tekstiili kiertää Lounais-Suomessa ja muualla Suomessa?

Suomessa syntyy joka vuosi noin 70-100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Tekstiilijätettä ei ole saanut viedä kaatopaikoille enää vuoden 2015 jälkeen. Pohjois-Suomessa sitä päätyy kuitenkin paljon poltettavaksi,  mikä johtuu paljolti resurssien puutteesta. Tiheämmin asuttuun Etelä-Suomeen on jo syntynyt paljon erilaisia tekstiilijätettä hyödyntäviä toimijoita. Lounais-Suomessa sykkii maamme tekstiilikeräyksen sydän. Parhaillaan käynnissä olevassa...

Mihin kaikkeen käytöstä poistamani tekstiilit kelpaavat?

Apua, kaappini on taas kutistanut vaatteeni, koi on rei’ittänyt neuleeni ja rippipukuni ei ole enää tämän päivän tyyliä!!! Mitäs niille nyt pitäisi tehdä? Tässä muutama vinkki… Farkut: Vie käyttökelpoiset kierrätykseen, puhtaina kirpputorien kautta myyntiin, lahjoitetaan-ryhmien kautta kiertoon, vaatekeräyslaatikoihin hyväntekeväisyysjärjestöille. Farkkukangas sopii myös tuunaukseen ja korjaukseen, kädentaitomateriaaliksi. Farkkukankaasta saat tehtyä vahvoja...